sunnuntai, 05. helmikuu 2012
Selailet: Alku Ajankohtaista Kaupungin uutisia
Kaupungin uutisia
Ruosniemeen parkourrata
Kirjoittanut Ylläpitäjä    20.10.2011 12:09    Tulosta Sähköposti
20.10.2011 12:09
Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.

Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.

Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä ja telineet asennetaan ensi vuoden keväällä.

Ruosniemen koulu on mukana Liikkuva koulu -hankkeessa. Koulu on satsannut lasten liikunnan lisäämiseen esimerkiksi järjestämällä ohjattua välituntiliikuntaa. Parkourradan toivotaan lisäävän oppilaiden omaehtoista liikkumista paitsi välitunnilla, myös vapaa-ajalla.

Porin Slalomseura aikoo pitää parkourradalla treenejä laskettelukauden ulkopuolella.

– Seura harrastaa yleistä lasten ja nuorten liikuttamista, ja parkour on yksi tapa liikkua. Lisäksi valtaosa toiminnassamme mukana olevista lapsista on kotoisin Ruosniemen lähistöltä, Porin Slalomseuran puheenjohtaja Jyrki Ojala perustelee.

Kustannuksia hankkeesta koituu noin 33 000 euroa. Vanhempainyhdistys on valmis sijoittamaan asiaan 10 000 euroa, ja Porin kaupungin vapaa-aikalautakunta myönsi keskiviikkona projektille 6 400 euron avustuksen. Myös koulutusvirasto osallistuu kustannuksiin.

Parkour on laji, jossa edetään kekseliäästi ja liikkeen katkeamatta paikasta toiseen. Liikkumisessa hyödynnetään esimerkiksi kaupungin portaikkoja, kaiteita ja seiniä. Kuten Suomen Parkour ry toteaa, lajissa kirjaimellisesti hypitään seinille. Lisätietoja lajista löydät http://www.parkour.fi/drupal/

Teksti: Porin kaupunki, Suvi Hurri
 
Tiedätkö, milloin väistät risteyksessä?
Kirjoittanut Porin kaupunki    03.05.2010 10:35    Tulosta Sähköposti
03.05.2010 10:35

Kaikkien tienkäyttäjien on syytä muistaa tieliikennelain (14§) perussääntö: Risteystä lähestyessään kuljettajan on noudatettava erityistä varovaisuutta. Hänen on väistettävä samanaikaisesti muuta tietä oikealta lähestyvää ajoneuvoa. Tässä on hyvää taustaa, miten toimia taajamassa risteyksiä lähestyttäessä.

Taajamassa, missä nopeusrajoitus on 50 km/h tai suurempi, jokaisen risteyksen väistämisvelvollisuus on osoitettava erikseen liikennemerkein. 40 km/h rajoitusalueella tilanne on jo toinen. Porissa tiettyjen pää- ja kokoojakatujen väistämisvelvollisuus on osoitettu sivukadulta tullessa kolmioin. Sivukadun kolmiot osaltaan nostavat ajonopeuksia pääkadulla, mikä lisää onnettomuusriskiä. Tämän vuoksi viime aikoina asuntoalueiden kokoojakaduille liittyville kaduille ei ole enää systemaattisesti laitettu kolmioita.

Moni tienkäyttäjä on omaksunut väärän asenteen, kun ns. kokoojakatua ajetaan niin kuin liittyvillä kaduilla olisi ”kolmiot”. Joillakin ei ole tajua siitä, millainen riski on ajaa lujaa, vaikka ei näekään mitään nurkan taakse! Asemakaava-alueella kaikki kadut ovat tasa-arvoisia, ellei merkein ole toisin näytetty. Näin ollen on syytä väistää oikealta tulevaa, vaikka kyseinen katu olisi kapea, kevytväylätön tai pituudeltaan hyvinkin lyhyt. Hyvänä esimerkkinä on Pormestarinluodossa Alahangantien ja Messin- ja Kuutinteiden tasa-arvoinen risteys.

Moottoriajoneuvojen kuljettajien on risteyksissä myös huomioitava kevytliikenne, jalankulkijat ja pyöräilijät. Kaikille pitäisi myös olla itsestään selvää, että asuntoalueilla liikkuu eri-ikäisiä lapsia.

Turvallinen liikenne perustuu oikean tilannenopeuden ymmärtämiseen. Liikenteessä ei ole oikeuksia vaan velvollisuuksia.

 

Markku Setälä
liikenneinsinööri
Porin liikennefoorumi
 
Mistä apua?
Kirjoittanut Ylläpitäjä    08.12.2009 14:29    Tulosta Sähköposti
08.12.2009 14:29
palveluopasSeikkaileminen yhteiskunnan palveluverkostossa ei aina ole helppoa. Ilman tietoa siitä mitä etsii, voi avun hakeminen vaikkapa puhelinluettelon tai internetin kautta olla hankalaa. ET-Pori on tehnyt palveluoppaan, helpottaakseen Porissa olevien palveluiden löytämistä.

Nuorten mielessä liikkuvat usein kysymykset ammatinvalinnasta, ihmissuhteista, toimeentulosta ja omasta tulevaisuudesta. Väliin oman elämän rakentaminen on kuin palapeliä, jonka osien toisiinsa sovittamisessa muiden ihmisten apu voi olla paikallaan. Oppaaseen on koottu tietoa eri elämän osa-alueille apua tarjoavista tahoista ja niiden toiminnasta. Oppaasta on pyritty tarkoituksella tekemään yksinkertainen ja selkeä.

 
Satakunnan oppisopimuspaikat lisääntyvät
Kirjoittanut Porin Kaupunki    30.11.2009 17:04    Tulosta Sähköposti
30.11.2009 17:04
Opetusministeriö on päättänyt oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen lisäkoulutuksen oppisopimusten määrät vuodelle 2010. Kaikkiaan jaettiin 28 554 paikkaa, joista Satakunnan oppisopimuskeskus saa 1 230 paikkaa. Määrä oli tänä vuonna 1 155, joten kasvua on 75 paikkaa.

Satakunnan oppisopimuskeskus on maakunnan ammatillisen koulutuksen järjestäjien sopimuspohjaisesti muodostama ja Porin kaupungin hallinnoima toimija. Se on kolmanneksi suurin oppisopimuskoulutuksena toteutettavan lisäkoulutuksen järjestäjä maassamme, ainoastaan Helsingin ja Pirkanmaan oppisopimuskeskukset ovat sitä suurempia. Satakunnan oppisopimuskeskuksella on toimistot Porissa ja Raumalla. Oppisopimusopiskelijoita on yrityksissä kaikissa maakunnan kunnissa.

Opetusministeriön asettamina painopisteinä vuoden 2010 oppisopimuskoulutuksessa ovat
-yritysten erityisosaamista edellyttäviin koulutustarpeisiin vastaaminen, yrittäjien toimintaedellytysten parantaminen ja yritysten sukupolvenvaihdosten edistäminen;
-työttömien ja työttömyysuhan alaisten henkilöiden opiskelumahdollisuuksien parantaminen erityisesti vienti- ja teollisuusyritysten henkilöstön uudelleen työllistymismahdollisuuksien edistämiseksi;
-sosiaali- ja terveysalan työvoimatarpeen huomioiminen;
-maahanmuuttajien koulutusmahdollisuuksien parantaminen;
-vailla ammatillista tutkintoa olevan tai vanhentuneen ammatillisen koulutuksen varassa työelämässä olevan henkilöstön koulutustarpeiden huomioonottaminen.

 
Pori Sonispheren aikana
Kirjoittanut Kari Hannus    23.07.2009 08:47    Tulosta Sähköposti
23.07.2009 08:47
Arvoisat porilaiset !
Sonisphere täyttää kaupungin!
Porilla on poikkeuksellinen etuoikeus Suomen kuntien joukossa. Meillä on toistuvasti suuria, kymmeniä tuhansia ihmisiä kokoavia konsertteja ja tapahtumia. Ne elävöittävät kaupunkia. Ne kertovat myös muille täkäläisestä vireydestä ja osaamisesta.
Tulevana viikonloppuna Porissa koetaan suurin koskaan yhden päivän aikana kaupungissa järjestetty tapahtuma, Sonisphere-festivaali. Porissa esiintyy yhtyeitä, jotka ovat saavuttaneet maailmalla valtavan suosion. Tilaisuus alkaa lauantaina 25. heinäkuuta kello 12.00 Kirjurinluodon Areenalla ja loppuu ennen puoltayötä. Kaupunkiin saapuu yli 50 000 muualta matkustavaa ihmistä.
Me porilaiset otamme  konserttivieraat hyvin vastaan, kuten aina. Heidän tulonsa ja elämisensä piristää paikallista elinkeinoelämää, ja tuo sekä työtä että verotuloja. Lauantaina Porin ulkopuolelta saapuvia on niin paljon, että kadut ja puistot täyttyvät, samoin kahvilat ja ravintolat. Pysäköintipaikoista on pulaa, kadut puuroutuvat autoista. Myös ohikulkutienä toimiva Länsitie ja sisääntuloväylät ovat hetkittäin hyvin ruuhkaisia. Kaikkein tärkein asia on ihmisten turvallisuus.
 


Kaupungin uutisia

Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä...

LUE LISÄÄ

Nuorisoyksikön uutisia

Nyt sinulla olisi tilaisuus päästä nauhoittamaan tekemääsi musiikkia ja vieläpä ilmaiseksi! Vapaa-aikaviraston nuorisoyksikkö järjestää lauantaina 25.2.2012 kello 17 alkaen Porin Nuorisotalolla Pänri-Rok bändikatselmuksen, josta etsitään kolmea sopivaa bändiä, jotka pääsevät...

LUE LISÄÄ

Nuoren ääni

Meri-Porin Innostu! Innosta!

Kesäkuun alussa mua pyydettiin kirjotta...

On siis kevät

Kuljen Kokemäenjoenrantaa. Näen, kuink...

Nuorten keskustelunaiheena median valta

Vuoden 2007 syksyllä Porin nuorisovaltu...

Sim Racing

Sim racingillä (Simulaatio kilpa-ajo) t...

Maahanmuuttajana Suomessa

Suomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. ...

Äitiyden onni

Kirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnes...

Laatuaikaa skeitaten

Rullalautailu, eli puhekielessä skeitta...

Ajatuksia Porkan nuokkarilta

Nuorisotilalla on bilispöytä, siinä o...

Harkimon jalanjäljissä

Kevät 2006. Istuin rauhassa tietokoneen...