perjantai, 18. touko 2012
Selailet: Alku Ajankohtaista Kaupungin uutisia Pori Sonispheren aikana
Pori Sonispheren aikana Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Kari Hannus   
23.07.2009 08:47
Arvoisat porilaiset !
Sonisphere täyttää kaupungin!
Porilla on poikkeuksellinen etuoikeus Suomen kuntien joukossa. Meillä on toistuvasti suuria, kymmeniä tuhansia ihmisiä kokoavia konsertteja ja tapahtumia. Ne elävöittävät kaupunkia. Ne kertovat myös muille täkäläisestä vireydestä ja osaamisesta.
Tulevana viikonloppuna Porissa koetaan suurin koskaan yhden päivän aikana kaupungissa järjestetty tapahtuma, Sonisphere-festivaali. Porissa esiintyy yhtyeitä, jotka ovat saavuttaneet maailmalla valtavan suosion. Tilaisuus alkaa lauantaina 25. heinäkuuta kello 12.00 Kirjurinluodon Areenalla ja loppuu ennen puoltayötä. Kaupunkiin saapuu yli 50 000 muualta matkustavaa ihmistä.
Me porilaiset otamme  konserttivieraat hyvin vastaan, kuten aina. Heidän tulonsa ja elämisensä piristää paikallista elinkeinoelämää, ja tuo sekä työtä että verotuloja. Lauantaina Porin ulkopuolelta saapuvia on niin paljon, että kadut ja puistot täyttyvät, samoin kahvilat ja ravintolat. Pysäköintipaikoista on pulaa, kadut puuroutuvat autoista. Myös ohikulkutienä toimiva Länsitie ja sisääntuloväylät ovat hetkittäin hyvin ruuhkaisia. Kaikkein tärkein asia on ihmisten turvallisuus.
Toivon, että keskustaan tulevat porilaiset käyttävät polkupyörää tai tulevat jalan. Se on oman mukavuutenne kannalta viisainta ja se vähentää keskustan ruuhkautumista. Missään nimessä en sano, että älkää tulko kauppatorille, kävelykadulle ja keskustan kauppoihin. Päinvastoin, lauantaina Porissa näkyy ja tuntuu se, millaista on elämä maailman väkirikkaissa kaupungeissa. Jos tulette Kirjurinluodolle, käyttäkää ensisijaisesti Rauman- ja Pormestarinsiltaa, ja suositelkaa niitä myös vieraillemme.
Toivon hyvää konserttisäätä, toivon porilaisilta vieraanvaraisuutta, avuliaisuutta ja ymmärrystä. Vaihtakaa auto polkupyörään tai terveelliseen lenkkeilyyn ja eläkää metallimusiikin ystävien kanssa!
Kari Hannus
apulaiskaupunginjohtaja
Pori
Share
 

Kaupungin uutisia

Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä...

LUE LISÄÄ

Nuorisoyksikön uutisia

Nuoren ääni

Meri-Porin Innostu! Innosta!

Kesäkuun alussa mua pyydettiin kirjotta...

On siis kevät

Kuljen Kokemäenjoenrantaa. Näen, kuink...

Nuorten keskustelunaiheena median valta

Vuoden 2007 syksyllä Porin nuorisovaltu...

Sim Racing

Sim racingillä (Simulaatio kilpa-ajo) t...

Maahanmuuttajana Suomessa

Suomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. ...

Äitiyden onni

Kirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnes...

Laatuaikaa skeitaten

Rullalautailu, eli puhekielessä skeitta...

Ajatuksia Porkan nuokkarilta

Nuorisotilalla on bilispöytä, siinä o...

Harkimon jalanjäljissä

Kevät 2006. Istuin rauhassa tietokoneen...