Ulkomailla opiskelu on mieletön kokemus. Maailman näkeminen, uusiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustuminen sekä itsenäistyminen antavat monta hienoa elämysta, unohtamatta motivoitumista kielen opiskeluun.
STS Kielimatkoilla ja STS Vaihto-oppilasohjelmilla on yli 50 vuoden kokemus nuoretn kansainvälistymisestä. STS on perheyritys ja arvot Vastuullisuus, Turvallisuus ja LAatu näkyvät kaikessa toiminnassa.
TIEDOTUSTILAISUUKSIA JÄRJESTETÄÄN SYKSYLLÄ 2011
Elo- ja syyskuun aikana nuoret, heidän vanhempansa ja ystävänsä voivat tavata STS:n henkilökuntaa ympäri Suomea järjestettävissä ilmaisissa tiedotustilaisuuksissa, joissa käsitellään STS Vaihto-oppilasohjelmia 2012-2013 ja kesän 2012 kielimatkoja.
Tiedotustilaisuudessa tapaa entisiä STS-oppilaita, saa lisätietoa vaihto-ohjelmista ja kielimatkoista ja voi esittää kysymyksiä.
Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous pidettiin viime torstaina 8.12 kaupungintalolla. Paikalle oli saapunut "vanhojen" lisäksi uusia, tulevia nuvalaisia. Kokouksessa valittiin luottamushenkilöt ensi vuodelle ja keskusteltiin tulevan vuoden toiminnasta.
Satakuntaliiton edustaja kävi puhumassa kokouksessa kansainvälisestä nuorisovaltuutettujen tapaamisesta, joka järjestetään ensi tammikuussa Norjassa. Satakunta saa tapahtumaan yhden edustajan. Nuorisovaltuustomme sai kunnian valita edustajan Norjaan. Satakunnan edustajaksi Norjaan valittiin nuorisovaltuuston sihteeri Millan Grönman ja varaedustajaksi Henna Halmela.
Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.
Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.
Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä ja telineet asennetaan ensi vuoden keväällä.
Ruosniemen koulu on mukana Liikkuva koulu -hankkeessa. Koulu on satsannut lasten liikunnan lisäämiseen esimerkiksi järjestämällä ohjattua välituntiliikuntaa. Parkourradan toivotaan lisäävän oppilaiden omaehtoista liikkumista paitsi välitunnilla, myös vapaa-ajalla.
Porin Slalomseura aikoo pitää parkourradalla treenejä laskettelukauden ulkopuolella.
– Seura harrastaa yleistä lasten ja nuorten liikuttamista, ja parkour on yksi tapa liikkua. Lisäksi valtaosa toiminnassamme mukana olevista lapsista on kotoisin Ruosniemen lähistöltä, Porin Slalomseuran puheenjohtaja Jyrki Ojala perustelee.
Kustannuksia hankkeesta koituu noin 33 000 euroa. Vanhempainyhdistys on valmis sijoittamaan asiaan 10 000 euroa, ja Porin kaupungin vapaa-aikalautakunta myönsi keskiviikkona projektille 6 400 euron avustuksen. Myös koulutusvirasto osallistuu kustannuksiin.
Parkour on laji, jossa edetään kekseliäästi ja liikkeen katkeamatta paikasta toiseen. Liikkumisessa hyödynnetään esimerkiksi kaupungin portaikkoja, kaiteita ja seiniä. Kuten Suomen Parkour ry toteaa, lajissa kirjaimellisesti hypitään seinille. Lisätietoja lajista löydät http://www.parkour.fi/drupal/
Lasten ja nuorten kyselytunti järjestettiin Lyseolla 25.1.2012 kello 13 alkaen. Tilaisuudessa kaupungin päättäjät vastaavat nuorten heille esittämiin kysymyksiin.
Huh huh. Tässä kun istuskelee vain tuntien päässä itse esityksestä, mieli juoksee edestakaisin valonnopeudella. Yrittää muistella esitystä, kaikkea mitä siihen voisi vielä lisätä, mietii ihmisten tähänastisia reaktioita ja musiikki on tuo tilanteeseen lähes elokuvamaisen tunnelman (Portisheadin Dummy). Prosessi on ollut antoisa ja kaikki asiat vielä tuoreessa muistissa, on kait aika käydä juuria jaksaen läpi tämä prosessi, josta tämä viiden minuutin katsaus hajoavaan psyykeeseen syntyi.
Mediapaja kokoontuu Porissa parillisina viikkoina perjantaisin kello 16 alkaen.
Katso lisää blogista:
Kaupungin uutisia
Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä...
Nyt sinulla olisi tilaisuus päästä nauhoittamaan tekemääsi musiikkia ja vieläpä ilmaiseksi! Vapaa-aikaviraston nuorisoyksikkö järjestää lauantaina 25.2.2012 kello 17 alkaen Porin Nuorisotalolla Pänri-Rok bändikatselmuksen, josta etsitään kolmea sopivaa bändiä, jotka pääsevät...