perjantai, 12. maaliskuu 2010
Selailet: Alku Erityisnuorisotyö Katutyö
Katutyö Tulosta Sähköposti

 

Etsivä katutyö on ennaltaehkäisevä ja puuttuva erityisnuorisotyön toimintamuoto, jota toteutetaan partioimalla nuorten suosimilla paikoilla perjantai- ja lauantai-iltaisin.  

Katutyö

Työntekijät kohtaavat viikonloppuiltaa ulkona viettäviä nuoria. Heidän kanssaan keskustellaan vakavista ja vähemmän vakavista teemoista. Toiminta on tavoitteellista, pitkäjänteistä ja eteenpäin kantavaa erityisnuorisotyötä. Työn kautta kartoitetaan myös nuorten päihdekulttuuria.

Katutyö toteutetaan Porin ja Ulvilan alueella. Päivystykset alkavat vuorotellen toisesta kaupungista, josta sitten siirrytään eteenpäin toiseen kaupunkiin. Päivystykset keskittyvät nuorten suosimiin paikkoihin; koulujen ja päiväkotien pihat, kauppojen ja ostoskeskusten läheisyydet, leikkipaikat ja puistot. Päivystysautona toimii Porin Vapaa-aikaviraston pakettiauto, joka tarvittaessa toimii myös kuljetus autona. Toiminnan kautta kartoitetaan myös uusia nuorten kokoontumispaikkoja sekä kohdataan samalla uusia nuoria. Tarvittaessa nuoren kohdalla sovitaan jatkotoimenpiteistä.

 

Katutyö
Share
 

Kaupungin uutisia

Tiistai 23.2. Kello 11.00–15.00: Rakennuskulttuuritalo Toivon työpajalla nikkaroidaan leluja ja pelejä. Osallistumismaksu on 3€. Yhteystiedot: Museolehtori Carita Tulkki, puh. 044 701 1054. Kello 13.00–14.00: Luisteludisco jäähallissa. Hinta 1€. Järjestäjä: Porin...

LUE LISÄÄ

Nuorisoyksikön uutisia

Syksyllä järjestettiin ensimmäistä kertaa yläkouluikäisille tarkoitettu OMG it's a PARTY tapahtuma, joka kokosi yli 250 nuorta nauttimaan musiikista, peleistä ja muusta ohjelmasta. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran 12.02.2010. Tapahtuman suuren suosion...

LUE LISÄÄ

Nuoren ääni

Meri-Porin Innostu! Innosta!

Kesäkuun alussa mua pyydettiin kirjotta...

On siis kevät

Kuljen Kokemäenjoenrantaa. Näen, kuink...

Nuorten keskustelunaiheena median valta

Vuoden 2007 syksyllä Porin nuorisovaltu...

Sim Racing

Sim racingillä (Simulaatio kilpa-ajo) t...

Maahanmuuttajana Suomessa

Suomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. ...

Äitiyden onni

Kirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnes...

Laatuaikaa skeitaten

Rullalautailu, eli puhekielessä skeitta...

Ajatuksia Porkan nuokkarilta

Nuorisotilalla on bilispöytä, siinä o...

Harkimon jalanjäljissä

Kevät 2006. Istuin rauhassa tietokoneen...