perjantai, 18. touko 2012
Selailet: Alku Rompetta Leirilehti 2009 3. leiri
Tammi3
Viimeinen leiripäivä
Kirjoittanut Ylläpitäjä    26.06.2009 14:57    Tulosta Sähköposti
26.06.2009 14:57

Tammen tilan porttiKesän viimeisen leirin viimeiseen päivään herättiin hyvin nukutun yön jälkeen. Aamulla herätys oli poikkeuksellisesti vasta kello yhdeksältä, mutta osa oli hereillä jo kahdeksan aikoihin. Tunti ennen virallista herätystä sujui leppoisasti Aku Ankkoja lukien. Aamiaisella saimme nauttia herkullisista ja vielä lämpimistä karjalanpiirakoista munavoin kera. Suuria ja erikoisia ohjelmanumeroita ei enää viimeisellä päivällä ollut vaan päivä sujui viimeisistä yhteisistä hetkistä nauttien sekä siivotessa.

Aamiaiselta suunnattiin rantaan uimaan ja saunomaan, sillä välin kun osa ohjaajista jäi sisälle pakkamaan leirin yhteisiä tavaroita laatikoihin. Tarpeeksi kun oltiin polskuteltu vedessä, niin siirryttiin sisätiloihin pakkaamana omat henkilökohtaiset tavarat laukkuihin. Siivousten ja uimisen uuvuttamana päästiin nauttimaan vielä lounaasta.

 
Toinen leiripäivä
Kirjoittanut Ylläpitäjä    25.06.2009 22:55    Tulosta Sähköposti
25.06.2009 22:55

LeiritavaroitaToinen leiripäivä alkoi uneliaissa tunnelmissa ja uni maittoi kaikille todella hyvin ja puoli yhdeksän herätys tuotti joillekin pieniä vaikeuksia. Mutta kun unihiekat oli saatu hierottua silmistä pois oli aika astella aamiaiselle.

Päivä alkoi rauhallisesti sisäpuuhastelulla. Kaappien kätköistä kaivettiin esille kermit massa, josta jokainen pääsi muovailemaan itselleen koruja ja muita pienesineitä. Koska tämä on kesän viimeinen leiri, niin enää ei tarvinnut miettiä kuinka paljon voidaan mitäkin materiaalia käyttää. Massaa oli siis yllin kyllin ja kaikki pääsivät muovailemaan jos jonkinlaisia ukkoja, kissoja, pingviinejä ja muita hauskoja hahmoja. Rauhallisen muovailutuokion jälkeen suunnattiin ulos auringonpaisteeseen. Ohjelmassa oli halkoleikki. Väki jaettiin neljään ryhmään ja ryhmät asettuivat jonoihin. Jonon ensimmäisille kerrottiin jokin esine tai asia, joka heidän tuli tuoda leikin johtajalle. Vauhtia riitti, kun kukin vuorollaan yritti etsiä kaikkia mahdollisia pyydettyjä asioita; koivunlehti, hymy, naru, ohjaaja, paperi, pallo, jotain sinistä jne.

 
Ensimmäinen leiripäivä
Kirjoittanut Ylläpitäjä    24.06.2009 21:07    Tulosta Sähköposti
24.06.2009 21:07

Ulkopelejä TammessaKesän viimeinen leiri käynnistyi keskiviikkona yhteisellä kokoontumisella ja terveystarkastuksella. Kohti Tammen tilaa lähdettiin aurinkoisessa säässä 23 leiriläisen ja 6 ohjaajan voimin. Vihdoinkin säät suosivat leiriläisiä, sillä alkaneen kesän edelliset leirit menivätkin enemmän tai vähemmän sateisissa merkeissä. Säätiedotuskin näyttää varsin lupaavilta, joten mitä luultavammin saamme nauttia auringosta kaikki leiripäivät perjantaihin asti.

Tammeen saavuttua, perinteiseen tapaan istahdettiin takkahuoneelle miettimään yhteisiä sääntöjä leirille. Säännöt saatiin valmiiksi ennätys nopeasti ja kaikilla oli jo polttava tarve päästä ulos katselemaan leirialuetta ja erityisesti miltä ranta näyttää ja onko vesi lämmintä. Alue kierrettiin yhdessä ja myös veden lämpötilaa yritettiin arvuutella. Lopullista vastausta ei saatu, mutta päädyttiin siihen että se on tarpeeksi lämmintä uimiseen.

 


Kaupungin uutisia

Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä...

LUE LISÄÄ

Nuorisoyksikön uutisia