sunnuntai, 05. helmikuu 2012
Alku Vaikuttaminen Nuorisovaltuusto
Nuorisovaltuusto Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Nuva   
10.09.2009 15:02

Porin Nuorisovaltuusto on perustettu vuonna 2000 ja toimii nuorten äänenä Porissa. Nuorisovaltuustomme järjestää nuorille erilaisia tapahtumia ja tekee myös aktiivisesti vaikuttamistyötä nuorten eteen.

Nuorisovaltuuston toimintakausi kestää vuoden ja joka joulukuu pidetään nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous. Järjestäytymiskokouksessa valitaan nuorisovaltuuston luottamustehtävät. Jäsenien valitsemisesta vaaleilla on luovuttu, joten uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan ympäri vuoden! Kokoustamme kerran kuukaudessa kaupungintalolla ja sen lisäksi meillä on työryhmien kokouksia 1-4 kertaa kuukaudessa, joissa tehdään suunnittelutyö. Nuorisovaltuustolla on keskustan nuorisotalolla oma ”koppi” eli eräänlainen työhuone, jossa työryhmät usein pidetään.
 
Itse järjestämiemme tapahtumien ja vaikuttamisen lisäksi osallistumme valtakunnallisiin ja maakunnallisiin tapahtumiin ja tempauksiin. Esimerkiksi vuonna 2011, Satakunnan ollessa Unicef maakunta, olemme tehneet tapahtumissa tiivistä yhteistyötä Unicefin kanssa.
 
Nuorisovaltuustomme jäsenet ovat aktiivisia osallistumaan nuorten valtakunnallisiin vaikuttajatapahtumiin kuten Suomen nuorisovaltuustojen liiton Nuva ry:n huipputapaamiset ja aktiivipäivät. Myös kansainväliset tapahtumat, kuten pohjoismainen nuorisofoorumi Globsol, saavat nuorisovaltuustolaiset liikkeelle. Erilaiset seminaarit sekä monet muut tapahtumat antavat mahdollisuuden päästä verkostoitumaan, saamaan uutta näkökulmaa ja vaikuttamaan nuorten asioihin laajemminkin.
 
Nuorisovaltuustotyö ei ole pelkästään kokoustamista ja tapahtumien järjestämistä, vaan myös hauskanpitoa ja tutustumista mahtaviin ihmisiin! Nuorisovaltuuston jäsenet ovat 13–20-vuotiaita porilaisia. Tule sinäkin mukaan osaavaan joukkoomme!
   .


Share
 

Kaupungin uutisia

Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä...

LUE LISÄÄ

Nuorisoyksikön uutisia

Nyt sinulla olisi tilaisuus päästä nauhoittamaan tekemääsi musiikkia ja vieläpä ilmaiseksi! Vapaa-aikaviraston nuorisoyksikkö järjestää lauantaina 25.2.2012 kello 17 alkaen Porin Nuorisotalolla Pänri-Rok bändikatselmuksen, josta etsitään kolmea sopivaa bändiä, jotka pääsevät...

LUE LISÄÄ

Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuusto: Ensi vuoden luottamushenkilöt valittu!

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous...

Nuorisovaltuusto järjestäytyy 8.12

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokou...

Nuorisovaltuusto: Suomen nuorisovaltuustot ensi kesänä SuomiAreenalle

Porin nuorisovaltuusto päätti viime k...

Bändikilpailu 8.10

Porin nuorisovaltuusto järjestää bän...

Nuorisovaltuuston kannanotto: Satamaidon tuotteet takaisin kouluihin!

Porin palveluliikelaitoksen päätös Va...

testi

testi

Nuva kokoustaa!

Seuraava kokous pidetään Porin kaupung...

Kannanotto 14.9.2011

Porin nuorisovaltuuston kannanotto  14....

Jäsenet

Puheenjohtaja: Jemi Heinilä Sihteeri: ...

Your are currently browsing this site with Internet Explorer 6 (IE6).

Your current web browser must be updated to version 7 of Internet Explorer (IE7) to take advantage of all of template's capabilities.

Why should I upgrade to Internet Explorer 7? Microsoft has redesigned Internet Explorer from the ground up, with better security, new capabilities, and a whole new interface. Many changes resulted from the feedback of millions of users who tested prerelease versions of the new browser. The most compelling reason to upgrade is the improved security. The Internet of today is not the Internet of five years ago. There are dangers that simply didn't exist back in 2001, when Internet Explorer 6 was released to the world. Internet Explorer 7 makes surfing the web fundamentally safer by offering greater protection against viruses, spyware, and other online risks.

Get free downloads for Internet Explorer 7, including recommended updates as they become available. To download Internet Explorer 7 in the language of your choice, please visit the Internet Explorer 7 worldwide page.