lauantai, 28. tammikuu 2012
Selailet: Alku
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Monessa mukana!
Käy tutustumassa muihin sivuihimme alla olevien "seuraa" linkkien kautta.

facebook2

twitter2

delicious2

Lasten ja nuorten kyselytunnin taltiointi Lyseolla keskiviikkona 25.1.2012
Kirjoittanut Satu Viitala    26.01.2012 11:35    Tulosta Sähköposti

Lasten ja nuorten kyselytunti järjestettiin Lyseolla 25.1.2012 kello 13 alkaen. Tilaisuudessa kaupungin päättäjät vastaavat nuorten heille esittämiin kysymyksiin.

 
Nuori Kulttuuri Sounds 2012!
Kirjoittanut Riikka    23.01.2012 11:24    Tulosta Sähköposti


Nuori Kulttuuri järjestää vuosittain tapahtumakokonaisuuden taidetta harrastaville lapsille ja nuorille. Tänä vuonna teemana on musiikki. Aluetapahtumassa menestymällä voi päästä esiintymään Turussa 25.–27.5. järjestettävään päätapahtumaan.
Lisätietoja Nuori Kulttuuri tapahtumasta ja säännöistä löytyy osoitteesta www.nuorikulttuuri.fi

Satakunnan alutapahtumat järjestetään Porissa 16.–17.3.2012 ja Huittisissa 23.–24.3.
Tapahtuma starttaa perjantaina 16.3. klo 18.00 alkaen Palmgren-konservatorion Valimosalissa, Rautatienpuistokatu 7, 28100 Pori, käynti Porilaistenkadun puolelta.
Yleisölle on tapahtumaan vapaa pääsy, tervetuloa!

Porin tapahtumaan ilmoittautuvat mukaan Satakunnan alueen rytmimusiikin kokoonpanot ja äänentoistolaitteistoa vaativat esiintyjät. Ilmoittautuminen 2.3.2012 mennessä. Ilmoittautumislomake löytyy Palmgren-konservatorion nettisivuilta http://www.palmgren-konservatorio.fi/sivu.aspx?taso=1&id=475

Lisätietoja Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

Huittisten tapahtumaan ilmoittautuvat mukaan Satakunnan alueelta mm. kuorot, puhallinorkesterit ja akustiset yhtyeet. Huittisten tapahtumasta ja ilmoittautumisesta lisätietoja saa osoitteesta Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

 

Ulkomaita valloittamaan halajavat huomioikaa tämä!

Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO myöntää vuosittain avustuksia Nuori Kulttuuri – toimikunnan esityksestä ulkomaille suuntautuviin nuorten kulttuuriryhmien esiintymismatkoihin. Avustuksia myönnetään ensisijaisesti niille ryhmille, jotka ovat ottaneet osaa Nuori Kulttuuri -tapahtumiin. Lisätietoja löydät osoitteesta www.cimo.fi. Hakuajat päättyvät helmikuussa ja toukokuussa 2012, ja avustukset tulee käyttää vuoden 2012 aikana.

 

 
SataRekry-messut 9.2
Kirjoittanut Noora Liuhonen    18.01.2012 12:44    Tulosta Sähköposti

Tervetuloa SataRekry-messuille 9.2.2012!

SataRekry2012_banneri

Porin Nuorkauppakamari ry järjestää jo 4. kerran huikean ura- ja rekrytointitapahtuman Satakunnan alueen opiskelijoille ja työnhakijoille.

Messuilla on mukana näytteilleasettajia teollisuudesta, kaupan alalta ja tietysti myös koulutuksen parista.

SataRekry 2012-messut ovat Porin Nuorisotalolla (Isolinnankatu 12) torstaina 9.2. - Olethan sinäkin?

Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan iPad 2 Wi-Fi + 3G!

 

Lisätietoa messuista saat SataRekry-messujen nettisivuilta.

SataRekry-messut löydät myös Facebookista!

 

 

Liitetiedosto(t)
Download this file (ilmoSataRekry2012.pdf)SataRekry-messut_esite[Lataa SataRekry-messujen esite]1195 Kb
 
Etsitkö kesätöitä?
Kirjoittanut Noora Liuhonen    11.01.2012 15:18    Tulosta Sähköposti

ETSITKÖ KESÄTÖITÄ ?

OLETKO VÄHINTÄÄN 15-VUOTIAS?

Etsimme kesäksi ohjaajia lajikursseille!

 

 
Tule tekemään nuorten toimittamaa verkkolehteä
Kirjoittanut Noora Liuhonen    03.01.2012 15:54    Tulosta Sähköposti

Tammikuussa 2012 aletaan toimittaa kolme-neljä kertaa vuodessa julkaistavaa verkkolehteä, joka on kokonaan nuorten tekemä. Monenlaisia tekijöitä tarvitaan aina kirjoittajista ja valokuvaajista lehden taittajiin! Lehdessä julkaistaan esimerkiksi nuorten kirjoittamia artikkeleita, kuvia, sarjiksia sekä bändi- ja leffa-arvosteluja.

 
Hei, onk sul joku pänri, vai?!?
Kirjoittanut Ylläpitäjä    27.01.2012 00:00    Tulosta Sähköposti

Nyt sinulla olisi tilaisuus päästä nauhoittamaan tekemääsi musiikkia ja vieläpä ilmaiseksi!

Vapaa-aikaviraston nuorisoyksikkö järjestää lauantaina 25.2.2012 kello 17 alkaen Porin Nuorisotalolla Pänri-Rok bändikatselmuksen, josta etsitään kolmea sopivaa bändiä, jotka pääsevät tutustumaan Äänityspalvelut Harisen johdolla levynteon ihmeelliseen maailmaan.

   

Saat bändisi mukaan kisaan seuraavin ehdoin:

- Kaikkien osallistujien tulee olla alle 20-vuotiaita (eli 92-syntyneet menee vielä)

- Bändillä ei saa olla levytyssopimuksia, eikä suurempaa levytyshistoriaa (treeninauhoituksia ei lasketa)

- Bändilläsi on omia biisejä

 

Katselmus on tarkoitettu aloittelijoille, eikä kyseessä sinänsä ole taitokilpailu.

 

Ilmoittautumiset 3.2.2012 mennessä!

 

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Nuorisonohjaaja Niko Koivisto

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Puh. 044-701 1486

 

Saat katsottua mainosta suurempana klikkaamalla sitä.

panri-rok_juliste_nettiin

 

 
Yyteri jouluna 2011
Kirjoittanut Satu Viitala    28.12.2011 14:56    Tulosta Sähköposti

Mediapaja kävi kuvaamassa jouluista Yyteriä.
Katso kuvat!

 
Nuorisovaltuusto: Ensi vuoden luottamushenkilöt valittu!
Kirjoittanut Nuorisovaltuusto    11.12.2011 17:57    Tulosta Sähköposti

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous pidettiin viime torstaina 8.12 kaupungintalolla. Paikalle oli saapunut "vanhojen" lisäksi uusia, tulevia nuvalaisia. Kokouksessa valittiin luottamushenkilöt ensi vuodelle ja keskusteltiin tulevan vuoden toiminnasta.

Satakuntaliiton edustaja kävi puhumassa kokouksessa kansainvälisestä nuorisovaltuutettujen tapaamisesta, joka järjestetään ensi tammikuussa Norjassa. Satakunta saa tapahtumaan yhden edustajan. Nuorisovaltuustomme sai kunnian valita edustajan Norjaan. Satakunnan edustajaksi Norjaan valittiin nuorisovaltuuston sihteeri Millan Grönman ja varaedustajaksi Henna Halmela.

Henkilövalinnat vuodelle 2012:

 
Nuorisovaltuusto järjestäytyy 8.12
Kirjoittanut Lasse Lund    05.12.2011 17:43    Tulosta Sähköposti
Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous pidetään Porin kaupungintalolla torstaina 8.12 klo 16:15 alkaen valtuustosalissa. Kokouksessa päätetään muun muassa ensi vuoden henkilövalinnoista ja tärkeimmistä linjauksista.

 
Käymälänäyttely: performanssi ”Kymmenen neliön Helvetti”
Kirjoittanut Eppu Kaipainen    16.11.2011 00:00    Tulosta Sähköposti

Huh huh. Tässä kun istuskelee vain tuntien päässä itse esityksestä, mieli juoksee edestakaisin valonnopeudella. Yrittää muistella esitystä, kaikkea mitä siihen voisi vielä lisätä, mietii ihmisten tähänastisia reaktioita ja musiikki on tuo tilanteeseen lähes elokuvamaisen tunnelman (Portisheadin Dummy). Prosessi on ollut antoisa ja kaikki asiat vielä tuoreessa muistissa, on kait aika käydä juuria jaksaen läpi tämä prosessi, josta tämä viiden minuutin katsaus hajoavaan psyykeeseen syntyi.
 


Kaupungin uutisia

Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä...

LUE LISÄÄ

Nuorisoyksikön uutisia

Nyt sinulla olisi tilaisuus päästä nauhoittamaan tekemääsi musiikkia ja vieläpä ilmaiseksi! Vapaa-aikaviraston nuorisoyksikkö järjestää lauantaina 25.2.2012 kello 17 alkaen Porin Nuorisotalolla Pänri-Rok bändikatselmuksen, josta etsitään kolmea sopivaa bändiä, jotka pääsevät...

LUE LISÄÄ

Nuoren ääni

Meri-Porin Innostu! Innosta!

Kesäkuun alussa mua pyydettiin kirjotta...

On siis kevät

Kuljen Kokemäenjoenrantaa. Näen, kuink...

Nuorten keskustelunaiheena median valta

Vuoden 2007 syksyllä Porin nuorisovaltu...

Sim Racing

Sim racingillä (Simulaatio kilpa-ajo) t...

Maahanmuuttajana Suomessa

Suomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. ...

Äitiyden onni

Kirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnes...

Laatuaikaa skeitaten

Rullalautailu, eli puhekielessä skeitta...

Ajatuksia Porkan nuokkarilta

Nuorisotilalla on bilispöytä, siinä o...

Harkimon jalanjäljissä

Kevät 2006. Istuin rauhassa tietokoneen...